Odottelin viikonloppua kovasti, kun luvattiin pakkasta. Ajattelin, että viikolla oli jo sen verran suojakeli, että pakkanen jäädyttäisi hankikannon.
Ja eiku lumikengät jalkaan heti aamuysiltä ja pellolle koirien kanssa. Päätin lähteä ensin kohti viime viikolla auraamaani labyrinttiä. Oli hyvä päätös... Hankikanto ei kestänyt vielä koirien juoksua, kävelyä kyllä kesti. No, nämä koirat ovat tottuneet revittelemään, siis hitaasta etenemisestä ei olisi voinut edes haaveilla. :) Onneksi oli se labyrintti! Sen pohja oli niin tiivistä, että hurjat saivat juoksennella täysillä.
Ja valokuvia tuli taas muutama.....
|
Ransu ja Rölli |
|
Unna 8kk |
|
Rölli |
|
Koda, Unna ja Rölli. Kukkis siellä yäreunassa |
|
Unna, Kukka ja Rölli |
|
Tytär ja iskä |
|
Kukka ja Rölli |
Jonkin ajan kirmattiin pellolla ja vauhti vei meitä pitävämmälle alustalle eli kotitielle.
|
Ariel ja Koda |
Sopivasta kohdasta sujahdettiin sitten metsään. Metsässä olikin parempi hankikanto, kun puista oli pudonnut lunta ja se oli tiivistynyt.
|
Hajuja... nuuh |
|
Pikkutyttönen Unna, vähän on tukka silmille mennyt vauhdissa :) |
Lenkin jälkeen lähdimme sitten vielä Pirkanmaan havannalaisten näyttely- ja sosiaalistamistreeneihin.
Tällä kertaa mukaan pääsi meiltä Unna ja Koda. Oli kiva nähdä pikkuista Manua 11,5vkoa (Nicolen La Luna Grande) ja Nuppukin tuli paikalle (Nicolen Kaizen Viento) Ja parikymmentä omistajaa havannoineen. Oli kiva nähdä porukkaa niin runsaslukuisena. Meillä on kyllä niin ihana porukka treenaamassa! Aina on niiiiiiin kivaa!
Harmi, että kamera jäi tohinassa kotiin. Olin kyllä ladannut patteritkin varmuudeksi, höh. Ensi kerralla sitten kuvia.
Pirkanmaalaiset havannoiden omistajat, tervetuloa mukaan joukkoomme. Kts linkki Havannalaiset Ry:n sivuilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti